Johdatus tähän hetkeen ja "Kosmiseen Muistiin" on ollut - näin jälkikäteen katsottuna - selkeä jo pienestä lähtien. Jo lapsena minua kiinnostivat suuresti maailmankuvaan liittyvät kysymykset ja muistan pohtineeni niitä yksityiskohtaisesti jo ala-astevuosina. Alle 20-vuotiaana aloin vakavissani tutkia kirjallisuutta, joka käsitteli niin astrologiaa kuin yleistä henkistä kosmologiaakin monimutkaisine lainanlaisuuksineen, enkä ole siltä tieltä juurikaan poikennut. 

Seurasivat yliopisto-opintojen vuodet ja tuohon aikaan jokseenkin tukahduttavan, alistavan kielteinen ilmapiiri henkistä ihmiskuvaa kohtaan niissä piireissä, joskin samoihin ennakkoluuloihin törmäsin toistuvasti parin vuosikymmenen aikana niin perhe- kuin muussa lähipiirissäni myös. Henkinen ajattelu ikään kuin yritettiin saada näyttämään jo lähtökohtaisesti naurettavalta, vaikka sen sisäinen logiikka kirjaimellisesti toimii ja todistettavuuskin usein on korkea, joskaan ei aina aistimaailman todisteiden avulla. Ajan myötä suoritin toki maisterin tutkintoni laajojen sivuainekokonaisuuksien kera. Opiskelin innolla siinä ohessa paksuja henkisen kosmologian opuksia (vuosien varrella "hyllymetreittäin"), joskaan tarkoituksella en vielä omaa intuitiota lähtenyt avaamaan, vaan pysyttelin hitaammalla ja "vakaammalla" henkisen kehityksen tiellä, jossa henkiset aistit pikku-pikkuhiljaa alkavat herätä ihan jo sen kautta, että eetteri-, astraali- ja kausaalimaailman tosiasioihin teoreettisen tiedon tietä paneutuu. Kävin noina vuosina lävitse ikään kuin "klassisen yleissivistävän koulutuksen" henkisyyden alalta, joka ei sinällään vielä ole suoraan käytäntöön sovellettavissa, mutta jonka varaan on jatkossa hyvä rakentaa sekä löytää sen avulla toimiva silta normitieteen ja hengentieteen välille. Näkyvän maailman ilmiöiden syy-seuraussuhteiden verkko on useissa tapauksissa jäljitettävissä hienojakoisemman maailman (pääosin yliaistisella tietoisuudella ja/tai aisteista riippumattomalla ajattelulla tutkittavissa olevien) faktojen puolelle. Kävi kuitenkin niin, että vaikka alkuvuosina tarkoitukseni oli keskittyä vain teoriaan, luontainen henkinen herkkyys alkoi puskea olemukseni lävitse, halusin tai en, josta ominaisuudesta havaitsin aiheutuvan monenlaista hankaluutta käytännön elämässä, koska en vielä tuossa vaiheessa herkkyyttä oikein millään lailla hallinnut, vaan olin ikään kuin sen ominaisuuden armoilla ja "heiteltävänä". Vuosituhannen taite oli henkisten testien aikaa omassa elämässä ja mitä erilaisimpia, outoja ja yllättäviä, henkisiä ilmiöitä esiintyi elämässäni noina testivuosina/ns. pullonkaulavuosina. Edeltävänä vuosikymmenenä olin jo saanut esimakua siitä, mitä tarkoitetaan "karmallisilla ihmissuhteilla" ja läpikäynyt 1-2 vuotta kestäneen ns. sielun pimeän yön, jolloin elämän perustuksia ja mielekkyyttä ylipäänsä elää koeteltiin. 

Seurasi joitakin vuosia, jolloin elämän intensiteetti hiukkasen antoi myöten, ja saatoin koota itseäni. Sähköherkkyys laittoi kapuloita rattaisiin käytännön elämän järjestämisessä, mutta toisaalta se myös toi elämässä eteen pakkoratkaisuja, jotka johtivat mm. luontosuhteen syvenemiseen sekä jo tuossa vaiheessa pohtimaan vakavasti muuttoa kaupungista maalle. 

Seesteisempää kautta seurasi jälleen voimakkaan kohtalonomainen ja intensiivinen vuosikymmen. Tuona ajanjaksona syväluotaus omaan karmalliseen menneisyyteen käynnistyi minun kohdallani täysillä, ja mullistusten kautta sain selvitettyä ja puhdistettua muinaisia traumoja ja ihmissuhdevyyhtejä, joiden seuraukset ulottuivat vuosituhansien takaa tähän hetkeen. Käytännössä kaikki minulle merkittävät ihmiset, jotka tänä ajanjaksona tapasin, olivat vanhoja karmatuttavuuksia, joissa yhä oli läpikäytävää tunnetasolla, jotta voisimme vapautua. Osa näistä ihmisistä oli kaikkein läheisimpiä oman sieluperheen jäseniä, jotka ensihetkestä lähtien herättivät selittämätöntä kiintymystä ja halua auttaa heidät elämässään vaikean kohdan ylitse, mutta joilla enimmäkseen kuitenkin oli minusta erillinen tie elämässään viitoitettu kuljettavaksi. Rakkaudessa koko aikakausi oli kohtalonomainen, vaikea ja ajoittain musertavan raskas kestää. Vanhat traumat kuitenkin puhdistuivat, vaikka kaikki tapahtuikin massiivisen identiteettikriisin kautta, ja jälkikäteen olenkin miettinyt, olisiko ollut olemassa kenties joku "helpompikin tapa" :) (Vaikka rehellisesti sanottuna tuskinpa kuitenkaan olisi ollut).

No, kyseessä oli kuitenkin eräänlainen kenttätyökausi pitkän teoreettisen opiskelun päätteeksi, ja kaikki nuo läpikäydyt tunnevuoristoradat ja sielunsyöverit opettivat minulle lisää karman täsmällisistä lainalaisuuksista, henkivoimien toiminnasta sekä hengen maailman "testauksista" ja tulikokeista jälleen niin paljon, että myllerryksestä ehjänä selvinneenä, on lopputulos kuitenkin positiivinen. Maallinen minä oli kovilla, mutta henkisempi olemukseni osa kiittää kirkastuneesta sielusta ja loppuun suoritetuista oppiläksyistä - moni sellainen sielunside, johon oli jäänyt hitaammin värehteleviä tukoksia jäljelle, puhdistui lopullisesti tuskallisen tiedostamisprosessin kautta. Vuodet ovat jättäneet jälkeensä perinnön ja painolastin, josta on vielä tässä vaiheessa liian varhaista sanoa, olisinko kenties ehjempi ihminen sitä ilman vai sen kanssa. Tietoa ei turhaan kutsuta "taakaksi". Realismi puhtaasti maanpäällisin termein määriteltynä johtaa väkisinkin illuusiottomaan synkkyyteen. Näin ja koin sosiaalisesta kentästä ja ihmisluonteesta puolia, joita en kenties niin erityisesti välittäisi tietää. Jouduin todistamaan lähietäisyydeltä sitä, kuinka kaksiulotteinen ja heppoisten ennakkokäsitysten läpituntunkema niin sosiaalinen kuin kulttuurinenkin konteksti usein on (periaattessa aivan joka suunnalta), ja kuinka nopeasti asiat ja ihmiset lokeroidaan pieneen kategoriseen häkkiin "the lowest common denominator wins" -tyyliin. Kuinka usein niin sanottu tieto perustuu oletukseen, yleistykseen tai kuulopuheeseen. Jouduin myös olemaan osa sosiaalista ympäristöä, jossa tavanomaiset integriteetin lainalaisuudet eivät läheskään aina päde - ja silti onnistuin säilyttämään oman integriteettini koskemattomana ja motivaationi puhtaina. Odotukset eivät kuitenkaan täyttyneet. 

Kaiken tämän ohella läsnä oli jatkuvasti henkien taistelun sekä vanhan karman muuntamisen ulottuvuus - jokainen päivä oli tässä suhteessa uusi haaste. Taustalla pyöri vuosikausia oma karminen sielunsiteeni veret seisauttavan puoleensavetävään mieheen, johon olin kytketty kiinni kuin ketjulla, yritinpä rimpuilla pois tai en - jälleen eräs karmallisen ihmissuhteen tunnusmerkki kenen tahansa elämässä (= pakkomielle tai kyvyttömyys irrottautua siteestä toiseen ihmiseen, vaikka järki sanoo päinvastaista). Erittäin usein karma saa ilmiasunsa juuri parisuhteiden tai muiden läheisten ihmissuhteiden alueella. Meillä oli mitä suurenmoisin henkis-älyllinen suhde, mutta tunnetasolla minä melkeinpä tuhouduin suhteen aikaansaaman vortexin ja korostuneen yksinäisyyden /epätoivon kokemuksen seurauksena. Sekin korjautui vuosien varrella; sen jälkeen löysin itsestäni vahvuuden nähdä totuuden kristallinkirkkaana, mursin muinaiset kahleet, ja yksinkertaisesti jätin entisen elämän taakseni. Kävelin pois kärsimyksestä, koska vihdoinkin pystyin. Jäljellä on enää sydäntasolla erittäin vahvana kokemani kirkkaus, kun ajattelen tätä ihmistä -- joka on ns. alkemiallisen muunnosprosessin "jäännös".

Krooniset sairaudet olivat vaikeana vuosikymmenenä uskollinen seuralainen, mutta nekin heijastivat sitä menneisyydestä kumpuavaa surua ja epätasapainoa, joka minun oli itsessäni saatava parannettua. Vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin tukeutumalla sain kehoni joten kuten pidettyä toimivassa kunnossa, ja opin samalla itsekin jotain olennaista psykosomatiikasta: hengen ja ruumiin välisistä vastaavuuksista. Biodynaaminen viljely ilmaantui elämääni näiden vuosien loppuvaiheessa, kun sähköallergia jälleen ikävästi nosti päätään - ja entistä voimakkaampana. Maadoitin itseäni käytännön viljelytyön kautta, jossa olin suoraan tekemisissä maaperän ja mullan kanssa, ja tuon kaiken vaikutus oli mitä parantavin. 

Viljelyä jatkui joitakin vuosia, ja samassa yhteydessä hankin itselleni elämäni ensimmäisen koiran (varsinainen surusilmäinen, pirteä ja filosofinen hurmuri!) - omapäinen mutta herkkä maatiaiskissa ylvään leijonan elkein oli ollut kotona jo vuosia ja on yhä - ja opiskelin pian sen jälkeen eläinkommunikoinnin mestarin ammattitutkinnon. Tuon tutkinnon suorittamisen myötä viimeiset esteet intuition avautumisen tieltä oli raivattu - ja oli aika laittaa elämän aikana kertynyt henkinen tieto ja kokemus käytäntöön ja samalla hyödyksi muille ihmisille: siis tehdä siitä oikea työ. Tein aluksi eläinkommunikointeja toisen palveluksessa kollegan verkkosivujen yhteydessä. Sittemmin hän vaihtoi alaa ja tuli minunkin aika näin "itsenäistyä". 

Nyt alan lähestyä sitä kohtaa elämässäni, josta parikymppisestä lähtien olen haaveillut, jotta ne kaksi elämän (minulle) tärkeintä elementtiä olisivat läsnä: syvällinen ja kestävä sielunkumppanuus sekä henkisenä tutkijana työskenteleminen. Kuulostaa ehkä "yksinkertaiselta" päämäärältä, mutta kipuaminen tähän pisteeseen on ollut pitkä, kivikkoinen ja muutenkin aikamoinen. Onhan matkalla toki huippuhetkensä ollut ja elämän maku niinäkin vuosina, kun kaikki oli pahimmillaan. Sitä paitsi hengentutkijan työssä on tärkeää paitsi "tietää" niin myös "ymmärtää" - jälkimmäinen usein kehittyy vasta käytännön auttamistyön sekä kirkkaassa tietoisuudessa läpikäytyjen, elämän tarjoamien ns. testien ja sisäisten vihkimysten kautta. Oman "lopullisen" paikan löytäminen maailmassa on ollut vaikeaa, koska omat vahvuudet ja lahjakkuudet - sekä heikkoudet - poikkeavat aika paljon keskiverrosta. Ei ole ollut olemassa valmiiksi pedattua "lokeroa" työelämässä - tai ihmissuhteissakaan - johon olisin sopivasti voinut itseni "loksauttaa" ja kokea olevani siinä roolissa kotonani. Kauan sitä kuitenkin yritin - aina vain lyhytaikaisella menestyksellä. Ja kuten henkistä herkkyyttää omaavilla yksilöillä niin usein on, on henki voimakkaampi kuin ruumiin kyky kestää pitkäaikaista materialistisen maailman altistusta/karkeutta ja jäykkää muotoa. Elin- ja työympäristö on siis pitänyt valita ja muokata vastaamaan tätä ominaislaatua. Nykyisessä työssäni henkisenä tutkijana ja tulkitsijana koen vihdoinkin voivani olla 100% oma itseni ja todentavani myös käytännön elämässä sitä integriteettiä, jonka varaan jo kauan olisin toivonut voivani elämäni rakentaa.

Vuosikymmenten kuluessa juopa maallisen minäni ja henkisen minäni välillä on kasvanut - tai totuudellisempaa olisi sanoa, että tiedostan nyt entistä selvemmin molempien olemassaolon ja itsenäisyyden toisiinsa nähden, vaikka ne samaan aikaan ovatkin keskenään tiiviisti yhteydessä. Henkinen minä on puhdas tietoisuus, joka hankkii itselleen työstettävää materiaalia kaiken sen kautta, mitä maallinen minä täällä "Muodon maailmassa" läpikäy, tuntee ja kokee. Henkinen minä usein myös eri tilanteissa, ihmisissä ja ihmissuhteissa näkee sen korkeimman mahdollisen potentiaalin, joka vaikkapa kyseiseen ihmiseen kätkeytyy: JOS ihminen päättää kulkea sitä polkua, johon hän parhaimmillaan kykenee. Tällaisen potentiaalin erottamisessa piilee myös kasvualusta pettymyksille (eikä vain muihin ihmisiin, vaan myös omaan itseeni nähden), koska varsin usein tuollainen potentiaali kuitenkin jää ihmiselämässä toteutumatta ja/tai toteuttamatta. Hengen sisäsyntyinen tahto murtaa esteet ja nousta uudelle tietoisuustasolle törmää usein maallisen tietoisuuden valitsemaan vähäisemmän resistanssin tiehen.

Evoluutioastrologiaa ja muita astrologian henkisempiä lajeja (missä astrologian soveltaminen henkisen kehityksen tukena ja itsetuntemuksen työkaluna on olennaista), olen itseopiskellut lähes 30 vuoden ajan - tehden samalla omia havaintoja ja kartoittaen astrologisia vastaavuuksia päivästä ja vuodesta toiseen omalla kartallani ja lähipiirin ihmisten kartoilla. Karmatutkimus on noussut tulkintalajina itselleni luontaisesti sen kautta, että ensinnäkin leijonan osan omista karmasolmuista olen viime vuosikymmeninä kovalla työllä nostanut tietoisuuteen ja puhdistanut. Toivoa sopii, että pahin on jo takana :) Ja toisekseen, olen länsimaiseen, kristillispohjaiseen esoteeriseen traditioon perehtymisen kautta (joka itäistä suuntausta enemmän korostaa ihmisen oman minuuden ja tahdon merkitystä, joiden avulla karuistakin kohtalon aineksista on tarkoitus raivata oma vapaa tie tulevaisuuteen - eli toisin sanoen nujertaa ne kohtalon voimat, jotka ihmistä kahlitsevat ja orjuuttavat, eikä suinkaan jäädä niiden vangiksi passiivisesti "kohtaloonsa alistuen") kasvattanut sitä tietoutta sekä suoraa intuitiota, jonka mukaisesti karman hienovaraiset (ja korkealta henkiseltä taholta ohjatut) mekanismit maailmassa operoivat. Karman tarkoitus todellakin on vapauttaa, ei kahlita. Se on maailmankaikkeuden ihmisille lahjoittama korvaamattoman arvokas keino tietoisuuden tason kohoamiseen, suurempaan rakkauteen ja ymmärrykseen: yrityksen ja erehdyksen kautta. Karma ei ole armoton, vaan armollinen väline, koska sen lävitse kuljettuna ihminen löytää sydämensä korkeimman potentiaalin ja tien jälleen - kenties matkan varrella menettämänsä - jumaluuden luokse.  Eräs nykyajan ihmisen tärkeitä tehtäviä elämänsä aikana on oman karmansa "järjestykseen saattaminen": eli toisin sanoen juuri senkaltainen oman karmallisen menneisyyden ihmisten ja traumakohtien tietoinen kohtaaminen, tunnetason käsitteleminen, ja vapauttaminen niin, että se kahle, joka on sinut kyseiseen ihmiseen tai aihepiiriin kielteisessä mielessä sitonut, purkautuu. Voisi sanoa, että se energeettinen lataus, joka asiayhteydessä on, haihtuu tuolloin täysin pois ja/tai nousee korkeammalle tasolle. Parhaimmillaan se, mikä yhdistävänä linkkinä jäljelle jää, on kirkkaan kuulas kiitollisuuden ja armon kokemus.