Muuten vaan läheisiä eläinsieluja vuosien varrelta

Tässä pikkulistan muodossa eläinyksilöitä, jotka nyt tai menneisyydessä ovat tehneet minuun vaikutuksen joko luonteellaan tai läheisyydellään. Heidät muistan yhä elävästi (omat lemmikit on jätetty tästä pois):

* Lähialueen hevoset, kesy maalaiskettu, merikotkat ja joka kesä lahdelle palaavat joutsenet. Tällä paikkakunnalla koiria myös riittää, joista monella on omalle hauvelille iso merkitys.

* Piitu: ystävän rescue-koira Espanjasta, joka on kuin ihmisen ajatus: viisas ja tietoinen yksilö

* Pendoliino ja Raato: toisen ystävän sielukkaat, hellyydenkipeät ja pirteät englanninkääpiöterrierit

* Lilli: naapurin jo aikuisen lapsen lempeä ja kylläisen kastanjanruskea labbis

* Rommi ja Romeo: maalaiskoiria eri puolella Varsinais-Suomea, elämäni chow chow:t, harvoin silti nähdään - Rommin muistan varsinaisena kainalokoirana :-D

* Elton John: sellainen ihme sattui kerran oman Usvan pentuaikana, että läheisessä koirapuistossa vastaan tuli toinenkin karvaton kiinanharjakoira. Ja millainen! Lihaksikas, roteva, itsetietoisen ylväs, tuplasti omaa koiraani kookkaampi, harjakoiran vaaleanpunaiset pilkut tassuissa ja vähän kaikkialla, piiiitkät valkeat säärystinkarvat jaloissa ja platinanblondi paksu liinaharjamainen valkea tukka, joka ulottui puoleen väliin selkää. Ohhoh. Siinä telmivät innoissaan lajitoverit, ja meillä omistajilla oli hauskaa katsoessa. Sen koommin ei ole toisia harjakoiria vastaan tullut, tai jos ohimennen on, niin rähisevät yleensä jo kaukaa remmistä omalle otukselleni, että ymmärräpäs nyt suosiolla pysyä kaukana, kundi :-D Ainoa näistä muista, joka jäi ikuisesti mieleen, oli vanhan naisen valkotukkainen harjakoiranaaras, joka tyynen seesteisenä matkusti hänen sylissään samalla linja-autovuorolla, jolla minä ja viljelykaverini kuljimme umpimaaseudulle ja takaisin.

* Hertta: Oman koiran pentuaikojen ja nuoruusvuosien telmimistoveri koirapuistossa: lapinkoira, joka osasi leikkiä tosi nätisti ja varovaisesti pikkukoirien kanssa. 

* Mörkö: myös koirapuiston satoa, mutta vain ajalta, kun oma koiruli oli alle vuoden vanha. Pentuaikana olin (onnekseni!) siinä määrin ennakkoluuloton noviisi koiramaailmassa, että Usva sai vapaasti toteuttaa uteliaisuuttaan ja käydä nuuhkimassa ja moikkaamassa vastaantulevaa koiraa kuin koiraa, olipa se sitten saksanpaimenkoira, rottweiler, dobermanni, samojedi, pittbulli - tai mikä vaan iso tai pieni koiramainen otus. Jokainen niistä tunnisti sen pennun hajuiseksi ja vain vähän chihun pentua suuremmaksi "harmittomaksi" kaveriksi - ja vastaanotto oli hauska ja ystävällinen. Ehdottomasti isoin näistä "vähän suuremmista ystävistä" oli nuorehko kanariandoggi Mörkö - vasikan tai ponin kokoinen, mutta kanariankoiran joskus pahastakin maineesta huolimatta suunnattoman kiltti ja rauhallinen tapaus kaikkien koirien seurassa. Yksivuotiaana sekin ilo sitten päättyi, kun urosmainen örinä Usvan taholta nousi jostain syvältä joka kerta toisten poikien läsnäollessa - eikä Mörönkään omistaja uskaltanut ottaa sitä riskiä, että ovat yht'aikaa aitauksessa. ... Käppäilyt oman koiran kanssa muuttuivat niistä päivistä eteenpäin astetta yksitotisemmiksi - meditatiivisiksi ennemmin kuin sosiaalisiksi tapahtumiksi - kun "koiraporukkaan" pystyi sulautumaan vain, jos läsnä oli pelkkiä tyttöjä.. :)

* Lana: laikarotua, yhtä ihastunut Usvaan kuin Usva häneen. Ikätovereitakin olivat. Oikeastaan se ainoa koira, jonka kanssa joka kerta nähdessä mieleen tuli, että jos sekarotuisen koirapentueen tahtoisin, niin näistä kahdesta tulisi ihan uskomattoman upea yhdistelmä. Toinen suuri, toinen ihan pieni. Toinen karvaton (paitsi vauhdikkaan dramaattiset töyhdöt ja pilkkukuviot), toinen tuuheakarvainen. Molemmilla yhtä uljas ryhti ja joustavan gasellimainen käynti. Sama vilpitön elämäninto ja suora katse silmissä. Väritys melkein sama: mustaa ja valkoista.

* Dili ja Darja: ystävän jo edesmenneet nymfipapukaijat, jotka saivat kylppärissä lennellä vapaana, joka tekikin vessakäynneistä mielenkiintoisia. Kiltin ja aika säikyn Darjan kanssa tulin hyvin toimeen ja Dilin kanssa harrastimme kilpalaulantaa. Tiettyyn pisteeseen asti se oli hauskaa ja stimuloivaa linnulle, se oikein yrittämällä yritti koko ajan lujempaa ja taidokkaammin päihittää minut lauluissaan, mutta lopulta kiukustui kilpailuun ja rääkyi täysillä, kun luuli että "mitä hittoa joku toinen uros minun alueellani ylipäänsä saalistaa ja tekee vaikutusta. Nyt ulos vessasta, ja sassiin! :-D"

* Entisen asuintalon takapihalla tuttavuutta tuli eräs hämärä ilta tekemään hiippaileva mäyrä. Livisti tosin pakoon, kun hokasi minun liikkumattoman hahmoni siellä. 

* Tara: kouluikäisenä naapuritalon perheen kultainennoutaja, kiltti ja loputtoman rauhallinen, sellainen lapsiperheen unelmakoira kuin on yleensä kultaisen noutajan stereotyyppi. Muutama talo eteenpäin oli toinen yhtä rauhallinen luonne (Tami), mutta kullanpunaruskea ja kiharaisempi noutaja hän.

* James (Bondista)/Jamppa (Tuomisesta): lapsuuden hoitotädin musta ja keltaisen viirusilmäinen villikissan luontoinen otus (joka taisi alkuperältään puoleksi tai peräti kokonaan olla villikissa), joka leikkiessä käytti kynsiä ja muutenkin ärtsyn puoleinen - ei todellakaan mikään sylilemmikki - mutta teki silti pikkulapsena vaikutuksen ja kiehtoi loputtomiin, koska oli kissa.

* Näitten varsinaistan yksilöitten lisäksi tuttavuutta ovat tehneet fasaanit ja riikinkukot, kukko kanoineen, Lapissa porot ja peltoviljelykauden aikana viereisen metsän hirvet, meidän viljelijöitten alkujärkytykseksi myös käärmeet rantakäärmeestä vaskitsaan ja kyyhyn (viihtyivät varsinkin lantakasoissa ja kasvihuoneen pressujen alla piilossa) sekä ennen kaikkea hyönteiset laidasta laitaan: perhoset, sudarit, kaalimadot, kastemadot ... ne oikein istahtivat (siis ne lentotaitoiset) olkapäälle tai kämmenselälle ja kertoilivat siinä viestiään pitkän tovin ennen poislentämistä, sinisiivet palasivat aina uudelleen. Samalla lailla koen positiivista yhteyttä myös mehiläisiin.